P4C valokuvauksen keinoin.
Lipmanin teorian P4C olemme käsitelleet jo blogin kappaleessa Ajatteleva koulu. Kyseisen teorian toimintapa perustuu perusteltujen kertomusten dramatisointiin, joiden pohjalta oppilas muodostaa syvempää oppimista.
Amerikkalainen filosofi Richard Rorty kuvaa ihmisen elämää esteettisenä projektina. Hänen mukaan rakennamme elämästämme jonkinlaista taiteellista projektia; erilaisia kertomuksia, jotka lopulta määrittävät olevaisuutemme.(A.Haapala, U. Pulliainen, Taide ja kauneus, johdatus estetiikkaan, 1998)
Richard Shusterman korosti ihmisen arkiymmärrystä. Kertomuksista tulisi kokea jonkinasteinen koherentti kokonaisuus sekä Rortya kritisoiden pyrkiä jonkinasteiseen sopusointuun ympäristön normien ja arvojen kanssa. Shustermanin mukaan ihmisen elämä on kertomusten luomisen lisäksi kehollista.( Taide ja kauneus ,johdatus estetiikkaan)
Halusimme Tulevaisuden koulu- jaksosuunnitelman toimintapojen ilmentää edellämainittuja ajatuksia. Valitsimme valokuvauksen, jolla oppilas kerää tarinaansa kuvin. Kuvaamansa kuvat hän edelleen jatkokäsittelee tietotekniikkaa hyväksikäyttäen esim. photo shop ohjelmaa hyväksi käytäen. Tarinansa lopullinen muoto dramatisoitu kertomus P4F teorian ja SWOT analyysin keinoin tuotettuna.